B&B "Le Fate del Lago"

Ciao, olen Ilona ja opiskelen toista vuotta matkailualan perustutkintoa. Suoritan kahden kuukauden mittaista majoituspalvelujen työssäoppimista Italiassa Como-järvellä. Löysin aivan ihanan pienen B&B -paikan järven itälaidalta, pikkuruisesta kylästä nimeltä Lierna. Majataloa pitää suomalainen Leena ja paikka on ollut hänen perheensä parissa jo kahdeksan vuotta. Ensimmäinen viikko meni tutustuessa lähiympäristöön ja työtehtävieni opettelussa.



Italia on minulle entuudestaan hyvin tuttu ja rakas maa. On aivan ihanaa saada tehdä harjoittelua upeissa maisemissa, nauttia lämmöstä ja saada myös puhua italiaa. Työtehtäväni koostuvat lähinnä kolmesta asiasta. Katan aamiaispöydän ja valmistan aamupalan, siivoan vierashuoneita ja pesen ja silitän lakanoita sekä otan vieraita vastaan ja tarjoan heille tervetuliaisjuoman ja kerron alueen nähtävyyksistä. Sen lisäksi on vaihtelevasti yleistä siivousta, tiskausta ja erilaisten asioiden hoitamista.

Majatalo on hyvin kodikas ja aivan viehättävä sisustukseltaan. Kaikki huoneet ovat väritykseltään lämpimän kellertäviä tai oransseja ja seinillä ja pöydillä on ihania tavaroita ja vanhoja huonekaluja. Joka aamu aamupala nautitaan kynttilöiden valossa ja vieraille laitetaan erilainen pöytäliina ja siihen sopivat lautasliinat ja kynttilät. Taustalla soi musiikki. Monet vieraista ovatkin aivan haltioissaan ja ottavat kuvia. Suurin osa vieraista ovat olleet italialaisia tai ranskalaisia. Yleensä he viipyvät 2-4 päivää. Näin ollen riippuu paljon heidän olostaan, minkälaisiksi työpäiväni muodostuvat.

Hikisen työpäivän jälkeen on ihana pulahtaa järveen uimaan. Lähin ranta on vain reilun minuutin kävelymatkan päässä! Ranta on pieni, mutta juuri sopiva virkistäytymiseen. Kylässä on kaksi muuta rantaa ja ne ovat olleet ihan täynnä lomailijoita. Maisemat ovat niin kauniita, että niitä voi vaan ihastella joka päivä uudestaan ja uudestaan. Säästä riippuen vuoret näyttävät aina erilaisilta!



Kommentit